torstai 15. syyskuuta 2011

OOO LAS PALMAS, sun helmaas......










TENERIFAN SANTA CRUZista lähdettiin klo 9 maissa tiistaina 13/9  vihdoin  kohti määränpäätä GRAN CANARIAN LAS PALMASTA.. Tuulta oli sopivat 20-26 kn. koillisesta. Mukavasti purjehdittiin koko matka vähän reivatuilla purjeilla. Mukavasti vene kulki. Ajettiin yli laivojen liikenneväylän.  Liikennettä ei ollut kyllä yhtään. ARMAS kerran meni ohi Teneriffalle. Matkaahan oli n. 70 nM.
Jo kaukaa alkoi häämöttää Saaren pohjoiskärki. Näin mereltä se onkin melkoinen kooltaa kierrettäväksi satamaan. Sataman edustalla sitten olikin muutama laiva ankkurissa.
Marinaan ajeltiin melko pitkän matkaa. Vasemmalla oli odotuslaituri. Huvikseni otin vhf.llä yhteyttä. Hetimiten ilman vastausta laituriin ilmestyi marineero näyttämään paikkaa laituriin. Laiturissa kiinnityttiin väliaikaisesti laiturin omiin käysiin. Englanniksi mies sanoi:" Aivan ensimmäiseksi , tervetuloa Las Palmasiin.!"Mukavaltahan se tuntui.! Konttoriin mentiin sitten hoitamaan tuloasiat.(veneen paperit ja passit). Yritin tingata hyvää laituripaikkaa koska olis tarkoitus viipyä puoli vuotta näissä maisemissa.

ARC purjehdus on tulossa. Kaikille tälle pujehdukseen Las Palmasista Karibialle osallistuville pitää löytyä laituripaikka satamasta. Siksi vähän pudistelivat päitään, että pahalta näyttää. Lupasivat kuitenkin hyvän paikan läheltä rantaa N-laiturissa paikka 13 viikoksi eteenpäin. Jatko olis epävarmaa. Meitä ei kyllä yhtään innostanut ajatus ankkurissa olosta kaksi kuukautta. Rantaan pitäis ajella kumiveneellä. ARC lähtee 20/11 ja muutama vene on jo nyt tullut valmistelemaan matkaa
.
No , meille sattui kyllä heti seuraavana päivänä hyvä tuuri. Kippari joka muuten on niin hiljainen ja ujo tällääntyi juttusille parin nuoren miehen kanssa marinan tiellä paikallisen venekerhon edessä. Se on ihan laituripaikkamme lähellä. Pojat olivat innostuneet kyselemään matkastamme ja yleensä Suomesta. Englantia olivat puhuneet oikein mielellään. Kippari oli kertonut paikkaongelmastamme. Pojat olivat vieneet Kipparin ummikko espanjalaisen asioista päättävän miehen luo. Perjantaina käytiin tekemässä paperit kahdeksi kuukaudeksi paikallisen venekerhon paikasta meistä seuraavaan laituriin. Maksettiin se valmiiksi. Hinta on 11 euroa ja muutama sentti päälle / vrk. Kaupungin omistamalla  paikalla se on pari euroa vähemmän . Mutta varma on aina varmaa.!! Keskiviikkona 21/9 muutetaan viereiseen laituriin.

Käytiin sitten vielä kinuamassa vastaanotto laiturin toimistossa,  että päästäis takaisin ARC:n lähdettyä alkupereiselle paikallemme. Paikalla oli nyt mukava hyvää englantia hyvin puhuva nuorimies. Kertoi, että muutama kaveri oli ollut Erasmus stipendillä Suomessa. Hyvä ja kaunis maa. Ja ihmiset mukavia ja hyvin kouluttautuneita. Kerroin, että tuttua on . Meilläkin oli viime talvena "kummipoika" Espanjan Bilbaon läheltä. Oier opiskeli vuoden tietotekniikkaa yliopistossa. Nuorimies oli kuulemma lisäksi  tutustunut kahteen mukavaan norjalaiseen tyttöön.  Ei uskaltanut kuitenkaan luvata mitään varmaa paikka-asiaan. Minä tinkaamaan, että kirjoitappa nyt kumminkin asia muistiin .Näin tekikin. Tiedä häntä mihin ö-. mappiin . Sanoin käyväni muistuttamassa kun aika lähenee.


Meidän paikan lähellä rannassa on kuntosali. Spinninkiä siellä poletaan ja telineissä treenataan.. Tanssikurssejakin näkyy olevan. Ovet on auki merellepäin ja kaikki näkyy veneeseemme. Paritanssia on nähty ja soololattareita ja flamencoa. Kuntosali on venekerhon alakerrassa. Vieressä on ravintola ja yläkerrassa uima-allas. Kerhon jäsenyys maksaa 25 euroa viikko ja seuraavat viikot 5 euroa. Ens viikolla pitää syventyä asioihin.tarkemmin. Nyt tässä asetutaan aloillemme ja alamme tutustua tarkemmin paikkakuntaan. Iso on kaupunki ja paljon nähtävää. Toinen hiekkarannoista on sataman vieressä ja toinen Canteraksen ranta toisella puolen niemeä.

EL Corte Inglesin tavaratalossa on jo kävästy.  Eilen illalla pyörähdettiin paikallisessa varttuneen väen tanssipaikassa. Meno ja tunnelma oli sen mukaista.Tuttujen tervehtimis seremoniat pitkin iltaa poskisuudelmineen oli mukavaa katseltavaa. Suomikerho ja skandinaavinen kerho aloittavat kesän jälkeen vasta lokakuussa toimintansa. Linja-autoaseman vieressä on mielenkiintoinen tekniikan tietomaatyylinen museo. Näytteillä on avaruusasemasta höyryveturiin. Eteisaulassa on jopa ikiliikkuja esitteillä. Lapsille on omia alueita. Lisäksi paikalla on monenlaisia elokuvaesityksiä mm. dinosauruksista. Las Canteraksen uimarannalla on kävelty pari kertaa. Uimaan ei ole vielä tälläännytty sinne. Viereisellä uimarannalla olen jo käynyt.

Tarkempi tutustelu aloitetaan pikimiten kaksikerros bussikierroksella kaupungin alueella. Kuvia lähimaastosta tulee piakkoin. WIFI toimii veneestä !!Tosin yhteys välillä on kovin heikko.

Tutkiskelin tässä lokikirjaa ja laskin satamia. Matka päämäärään Las Palmasiin Gran Canarialla otti 3 kuukautta ja 3 päivää. Olemme olleet 43:ssa satamassa. Ankkurissa on oltu 3 yötä- kaikki Espanjassa Vigon lahden alueella. Paikkoja on nähty aikalailla. Sulattelemista riittää.






sunnuntai 11. syyskuuta 2011

TENERIFELLE 9/9 perjantaina

Santa Cruzissa


























GOMERAN SAN SEBASTIANISTA   lähdettiin perjantaina  9. pnä syyskuuta klo 9.45.

Tänään perjantaina on ystävämmeTeuvo Vuortion hautajaispäivä. Joimme ennen satamasta lähtöä muistokahvit.
Heti satama-altaassa rullattiin purjeita esiin. Luvassa oli aika löysää keliä. n. 14 kn. Tyyntä oli satama-altaassa, mutta vaahtopäitä näkyi etäämmällä.   Tuulimittari näytti pahimmissa puuskissa 36 kn . Hetimiten piti purjeita kiiruusti reivata pienemmäksi. Oli vissiin vain kolmannes molemmista purjeista esillä. Vauhtia oli silti 11 kn. Tuuli oli suoraan sivulta. Kyyti oli kovaa.  Puolimatkassa tuuli kumminkin hyytyi Teneriffaa lähestyttäessä ja koneella jouduttiin  jatkamaan lopun matkaa. Oli pilvinen ja utuinen aamupäivä, mutta Teiden huippu näkyi koko ajan pilvien yllä.

Klo 14 oltiin perillä LAS GALLETASIN  satamassa. Tenerifan eteläkärjessä. Sataman oikea nimi on Marina del Sur. (Saaren eteläosassa kun ollaan, siitä sur)
Ponttoonilaiturit satamassa oli hyvät. Satamamies viittoili meille jo paikkaa laituriin. Konttorin kertoi olevan auki klo 16 jälkeen. Järjesteltiin venettä sisältä ojennukseen myllerryksen jälkeen. Ja sitten hoidettiin paperiasiat konttorissa.

Marinan rakennukset ovat aika uuden näköisiä. Kauniin sinisiä väriltään. Veneitä on laitureissa paljon. Jokaiseen satamaan on tähän asti mahduttu sekaan.

Paikkakunta on sellainen aika pieni ja rauhallinen. Turisteja kyllä näkyy katukuvassa. Ravintoloita on täälläkin tiuhassa. Uimaranta on ihan vieressä. Ihana pulahtaa veteen aina välillä tässä helteessä.  Hiekka on täälläkin tumman ruskeaa laavahiekkaa. Lapset mielellään maalaavat itsensä tällä mustalla hiekalla rannassa.Mukavan näköisiä muriaanaja sitten ovat. Satama-altaassa on mukava seurata kirkkaassa vedessä aallonmurtajan reunalla erilaisia kaloja uimassa kivien välissä.. Paljon on ihan mustia littanoita n 15 cm pitkiä kaloja joiden edessä sivulla on ihan tumman kirkkaansinistä.

Lauantaina ajettiin guagualla ( bussi)  Amerikasiin. Sieltä käveltiin Los Cristianokseen. Kovasti oli alueelle rakennettu lisää siitä kun kerran siellä kävin. Ihan jalat tohjoina ja helteestä sippeinä palattiin bussilla takaisin veneelle. Uimassa piti kävästä ja sitten ottaa siestat. Veneessä on vähän viileämpää kuin ulkona.

Amerikasin bussiterminaalissa selviteltiin Teidelle pääsyä. No 342 ajaa sinne aamuisin klo 9.15.Takaisin
lähtee El Portillon luontokeskuksesta klo 15.15.

Sunnuntaiaamuna kello siis herätti 6.30, että ehditään terminaaliin ajoissa. Hyvin onnisti ja guaguassa istuttiin ihailemassa tämänkin saaren komeutta. Matka Teidelle kesti 2 tuntia ja 15 min. Tie oli tietty serpentiiniä ja näkymät hurjia. Teideä ihailtiin monelta suunnalta. Korkeuttahan sillä on 3718 metriä. Luontokeskuksessa oli mukava kuljeskella merkattuja polkuja. Helle kyllä esti liikaa innostumasta. Sisiliskoja oli valtavasti poluilla ja laitamilla. , vähän isompia kuin suomessa. Alueella on kuulemma 19 uhan-alaista kasvia joita yritetään säilyttää viljelemällä ja hoidolla. Sisätiloissa oli mielenkiintoisia esityksiä alueen kasvistosta ja eläimistöstä ja tulivuoresta. Ja ulkoilma ravintelissa sai syötävää ja virvokkeita.

Paluumatkalla totesimme kuin yhdestä suusta, että nyt on kyllä nämä mäet nähty vähäks aikaa. Melkeen on jo ikävä Tyrnävän pottupeltoja ja Limingan niittyjä. Mielenkiintoista oli kyllä nähdä kylät reitin  varrella ja hedelmä-, viini- ja pottuviljelmät. Kyllä täälläkin asutaan kaukana ja pienillä paikkakunnilla. Veneellä oltiin vasta klo 18.

Huomenna on tarkotus jatkaa pohjoiseen Santa Cruziin. Tuulta on  luvattu kyllä vastaan ja 16 kn pahimmillaan. Aamulla vielä tarkastetaan asia. Santa Cruzista  oliskin jo seuraava etappi Gran Canarian  Las Palmasiin , jonne on tarkoitus asettua  vähän pidemmäksi aikaa.

SANTA CRUZ iin matkaa oli n. 40 nM. Koneella meni koko matka ja vielä luovien. Keli oli melkoista vuoristorataa. Yritettiin pysyä rannan tuntumassa, että aallokko olis vähän kesympää. Näin neuvoi eräs katamaraanin kuljettaja Galletassa. Viimein oltiin perillä ja päästiin siitä pärskeestä.

 Satamassa näytti hiljaiselta. Kutsuin VHF:llä marinaa. hetimiten ilmestyi mies laiturille näyttämään paikkaa sormiponttooniin. lLppoisa mies oli ja puhui vähän englantia.ja väliin espanjaa. Hyvin hoitu asiat. Konttori oli auki vasta aamulla klo 9. Pesutilat oli auki vuorokauden ympäri. Tilat siistit ja helpot pitää puhtaana. Olivat rosteria, laattaa ja pleksiä.

Koko satama-alue oli suuressa remontissa. Laivaliikenteestä huolehtii Armas ja F Olsen ja laivat lastas ja purki ihmisiä ja tavaraa. Kaupunkiin oli pitkä kävely remontin ja väliaitojen vuoksi. Jaksettiin just ja just käydä lenkki kaupunkia katsomassa. Olihan se suurkaupunki ja kauniskin vielä. Muutama kuva tuli otettua. Rantapaseota käveltiin takaisin veneelle. Päätettiin lähteä jo seuraavana aamuna Las Palmasta l. määränpäätä kohti. Ei enää oikein jaksa sulatella nähtävää. On nähty  nimittäin aika paljon viimeisen kolmen kuukauden aikana. Vaikka uusi paikka on aina tuntunut jotenkin ainutkertaiselta.

Aamulla hipsittiin konttoriin selvitykselle. Täällä on se ihme systeemi hinnotella vuorokausi. Laskevat veneestä pituuden ja leveyden neliön. Ilmeisesti samalla tavalla kuin laivoille. Vähän sitä siunailtiin. sanoin kyllä tytölle,ettei sinua siitä syytetä. Missään muualla vain ei laskuteta näin. Hinta oli ihan ok. nimittäin 19 euroa/vrk.

Aallonmurtajan sisällä nostettiin jopurjeet reivattuna jnkv. Mukava purjehdus oli yhdellä halssilla. Tuuli koillisesta. Vaihteeksi oikein leppoisaa kyytiä ja tasaista. Aurinko paisteli vähän pilviseltä taivaalta. Ei tarvittu paljoa vaatetusta. Liikennettä ei ollut minkään vertaa matkan aikana. Mailejahan oli n. 60. Las Palmasin satamassa oltiin klo 19 maissa.