keskiviikko 8. elokuuta 2012

REISSUN JÄLKEEN 8. päivä elokuuta

Toista kuukautta on nyt  pyöritty kotimaisemissa. Näyttää aika kuluvan täälläkin.

Kalevassa oli meistä ja matkastamme mukava kirjoitus 7. päivänä heinäkuuta. Teksti oli laadittu meidän ja tuttavienkin mielestä  oikein hyvin ja kuvakin meistä oli  ihan edustava. Kommentteja satelee vieläkin ja jopa tuntemattomilta vastaantulijoilta.

Puolivälissä heinäkuuta tuli  sähköpostissa yllätysviesti.  Saksalainen Werner Oestreich oli löytänyt meidän "post in a bottle" Ranskan Ile de Re´n saaren rannasta 5. päivä heinäkuuta. Ennen pullopostiamme hän oli löytänyt rannasta pitkän pätkän kalastajien narua  ja rantaan ajelehtineen poijun. Pullopostin tekstistä oli osa tärveltynyt vaikka lappu oli minigrip pussissa pullon sisällä. Onneks sähköpostiosoite oli säilynyt ja pullo ehjänä.. Werner on 71 vuotias eläkeläinen ja asuu etelä-saksassa vaimonsa kanssa. Hän oli ollut Ile de Re´n saarella lomalla ystävänsä luona joka omistaa siellä talon. Saari on sellainen lomaparatiisi dyyneineen. Pulloposti kulki siis miltei suoraan itää kohti virroissa ja tuulissa Biskajanlahdelta. Kuulumisia on vaihdettu ja aiotaan jatkaakin.

Muita tapahtumia on kotonaoloajalta: Bottnia Eskader-perhepurjehduksen päätöstapahtuma Oulussa ja  seuramme 100-vuotisjuhlat. Olihan meillä täällä myös hai-veneiden suomenmestaruus kilpailut. Talkoisiin osallistuimme muutaman kerran ja tietysti juhlintaan.

Kolme reissua on hyvällä säällä tehty Iin Röyttään ja jokunen  Varjakkaan ja kerran Hermannin saarelle Pyryn , Lennin ja Marian kanssa. Intiaaneja leikittiin kovasti hiekkarannalla hanhensulat lakeissa.
Että tämmöstä kaikkea.

Nyt sataa toista päivää ihan reilusti. Onpa aikaa syventyä välillä sisähommiin.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

KOTISATAMAAN maanantaina 18/6 2012 klo 16.15

Kotisatamassa. 1 vuosi, yksi, viikko ja yksi päivä aiemmin lähdimme samasta paikasta matkalle.

Auli ja Markku toivottamassa meidät tervetulleiksi "kotiin".
Kipparin synnyinkaupunki. Kotisatamaan vain 4 kaapelia.

Saalingissa 11 kohteliaisuuslippua maista joissa kävimme

Kansipäällikön kannelta ottama kuva laiturilla odottavista tuttavista ja sukulaisista.

Tässä iloisia ilmeitä


Väkeä aina Muhokselta saakka.

Markku, kuvan vasemmassa reunassa, seilasi Kielin kanavan Rendsburgista Ranskan Boulogneen mukanamme menomatkalla
 Hailuodosta lähdimme maanantaina klo 11.30 kohti kotisatamaa, Oulun Työväen Pursiseuran Seelaria.
Tuulta oli sopivasti sivulta niin että saimme vihdoin  purjehtia monen tuulettoman päivän jälkeen.  Loppumatkasta  alkoi  kyllä jo kiire  painaa.. otettiin kone avuksi. Olimme ilmoittaneet saapuvamme klo 16 jälkeen Seelariin.

Tunne oli vähän outo kun aloimme lähestyä kotisatamaa. Ajatella.. 
vuosi , viikko ja yksi päivä olemme olleet reissussa ja poissa kotoa. Monta uutta ystävää olemme saaneet matkan varrella. Niin moni on luvannut tulla veneilen tai muuten vain meitä katsomaan.

Seelarin rannassa oli meitä vastassa suuri joukko sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. Onnitteluita ja  halauksia  riitti ..... Mukavia lahjojakin  saimme urakkamme kunniaksi.
Kyselivät  milloin taas lähdemme seuraavalle matkalle. Vastaus oli, että ei ihan pian. Nyt nautitaan kotona olosta. Juhannuksen viettoon ei seilata  minnekään. Möyritään pihalla. Työtä siellä riittää. Oma juttunsa on veneen tyhjennys tavaroista. Siihen menee monta päivää.

Kiitokset kaikille meitä muistaneille ja hengessä mukana reissanneille !!


 Kaiken kokemamme ja näkemämme sulattelu vie varmasti pitkään.....














maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kuvia Hailuodon Marjaniemestä 17-18/6

Rannan kävelytie.



Majakka ja entinen luotsiasema

Hiekkarannan tuntumaan on rakennettu uusia vuokramökkejä.

Vain kaksi purjevenettä satamassa. Tilaa olisi runsaasti.

Sea Iris yksin laiturissa. Huomenna jatketaankin matkaa kotisatamaan Seelariin Ouluun.  Outo tunne...

Marjaniemen satama. Veneiden kiinnityspoijut vaihdettu uusiin.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kuvia Kokkolasta 13-17/6

Tuttua kesämökkirantaa Trullevista Kokkolaan tulomatkalla. Tällä rannalla on suurin osa kesistä vietetty. Matkaa kaupunkiin on vain 6 kilometriä
Suomenkielinen pursiseura Elba Mustakaria vastapäätä.

Mustakari vanhalta uimarannalta Halkokarin muistomerkiltä käsin
Suntinsuun pienvene satamaa, leirintäaluetta ja asuntomessualuetta kuvattuna suntin vastarannalta
Suntin maisemaa. Ei paha.
Kaksi valkeaa rakennusta. Nykyinen turisti-info on entinen kaupungin kalahalli.Sen taakse on rakennettu kaupungin virastotalo .Sekin kauppatorin edustalla ja suntin varrella
Kaupunkikuvaa. Yksisuuntainen katu on osittain kävelykatu
J.V Snellmanin patsas kaupungin keskustassa. Talousmies oli lähtöisin Kokkolasta.
Vanhassa kaupungissa vuosikymmenet toiminut ruotsinkielinen päiväkoti.Kansipäällikkö suoritti siellä sen ns. esikoulun
Vanhassa kaupungissakin unikko kasvaa niin kauniina vaikka hiekassa. Taustalla kauniit vanhanaikaiset lyhtypylväät. Kaupungissa vietettiin 15/6 vanhan kaupungin päivää.Oli tapahtumia ja myyntiä ja sai kierrellä alueella ja tutustua joihinkin alueen pihoista. Vanha kaupunki on laaja ja talot ovat hyvin  kunnostettuja ja entisöityjä. Alueella asustaa myös paljon lapsiperheitä nykyään. Läntisellä ja Itäisellä kirkkokadulla on pienempiä idyllisiä kotitaloja. Kadut ovat 1600-luvulta ja talot alkujaan pitkälti merimieskoteja.
Vanhaa kaupunkia eli Neristan. Vanhan kaupungin ravintola ja majatalo .Yläkaupunkia kutsuttiin Oppistaniksi.
Oolannin sodan aikaan Kokkolalaiset panivat Kankkosen johdolla hanttiin engelsmanneille Halkokarin kahakassa. Kuvassa ainoa englantilaisilta takavarikoitu sotasaalis, kokkolalaisten suuri ylpeyden aihe.
Vähää vaille vesille lasku. Kokkolalaisen Lagen yksi rakentamistaan puupursista


Halkokarin kahakan muistomerkki meren rannassa entisellä uimahuoneella

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Raippaluoto-Kokkola

Mikkelin saarilla pysähdyttiin kahvitauolle. Satamassa oli sama Malö purjevene Pietarsaaresta jonka tapasimme pari vuotta aikaisemmin samassa satamassa. Vaihdettiin kuulumisia.










Tämä puu kaunotar laskettiin Kokkolassa vesille eilen illalla.

Kokkolassa Trullevin kesämökillä kansipäällikkö kävi tekemässä heinätöitä tulevia lomalaisia varten. Länsituuli puhalteli rantaan lämpimästi. Terassilla oli mukava lopuksi syökästä evästä ...ja tulipa käytyä uimassakin. ...Ranta niin tuttu vuosien varrelta .....kotikaupunki kun on.



Mikkelin saaret jäivät taakse. Purjehduksesta ei tullut mitään. Täysin tuuleton meri. Volvo sai hikoilla puolestaan

Joskus näin tyyntä.
Ajeltiin rantaväylää läpi Larsmon ja Öjan saariston. Paljon oli mökkejä ja maisemat kauniit. Aurinkoa otettiin siinä koneella ajon aikana. Edellisellä kertaa tämän väylän ajoimme läpi kovassa sumussa väylämerkiltä toiselle.



Mustankarin satamapaviljonki Kokkolassa. Ruotsinkielisen pursiseuran  paviljonki perustettu v. 1872. Perjantaina veneellä vietettiin iltaa kokkolan ystävien kanssa.Mukava, että niin moni pääsi tulemaan. Hengessä ovat olleet kaikki mukana matkamme ajan ja nyt vaihdettiin kuulumisia yhdessä paikan päällä rupatellen.

Kokkolan asuntomessu alue venesatamasta kuvattuna. Tuulinen on paikka asua. Vieressä on oikealla puolen suomalaisen pursiseuran maja Elba ja muutamia suojeltuja kesähuviloita ja vasemmalla sivulla leirintäalue ja Ryövärinkarin pienvenesatama suntin suulla. Aikoinaan siinä oli vain matalarantainen turvallinen uimaranta..  sannanranta.






tiistai 12. kesäkuuta 2012

VAASAN Raippaluodon sillan satama 12/6

Raippaluodon silta venesatamasta kuvattuna Sillalla oli paljon kalastajia ja silakkaa nousi kovasti

Sea  Iris yksin satama-altaassa.

Anja ja Aleksanteri kävivät moikkaamassa meitä Vaasassa

Sumuinen oli sää koko matkan Kaskisista Vaasaan. Vaasassa ilta oli kirkas ja aurinkoinen, mutta myöhemmin taas illalla sumu levisi. Kuva otettu Raippaluodon sillan satamasta

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kylmäpihlaja - Kaskinen 10-12/6


Makkarat paistuvat mukavasti Kylmäpihlajan uudessa ulko grillissä. Kippari ja toinen tämän kesän oppaista.
 
Täällä meitä oli vastassa "kippari Kalle" Raumalta. Hänet tapasimme muutama vuosi aikaisemmin Puerto de Moganissa. Hän oli siellä omalla purjeveneellä. Juotiin rantabaarissa kahvia ja juteltiin hänen matkasta. Hänen blogia ( ulos mailmaha) olemme lukeneet ahkerasti. Hän on yksi innoittajista omaan matkaamme Kanarialle.
Kylmäpihlajan luonto ja opastuskeskus ja pieni kahvila ihan satama-altaan vieressä. 
a
Kylmäpihlajan luontoa Saarella on paljon korkeita tyrnipensaita. Marjoja saa poimia vain käsin ilman apuneuvoja
Kylmäpihlajan ravintolarakennus  ja hotelli  ( ent. luotsiasema. ) 10. päivä kesäkuuta sunnuntaina oli saarella majakan 60v. juhla

Viime kesänä edesmennyt pursiseuramme jäsen ja ystävä Teuvo Vuortio raumalaisena oli 20-vuotiaana nuorena miehenä ollut talvipakkasilla rakentamassa majakkaa v- 1952.  Sattuma sekin, että Teuvon syntymäpäivä on tämä sama 10/6           
Ilmoitustaulu. Raumalla on mm. kaksi Uneskon maailmanperintökohdetta. Polku Ajan jäljet kertoo Raumasta enemmän turistille.
Sea Iris Yksin satama-altaassa. Illansuussa sunnuntaina tullessamme veneitä oli vielä kuusi
Allas tyhjä aamulla pois lähdettäessä. Majakka ja luotsitupa toimivat nykyään ravintolana ja hotellina kesäaikaan. Luotsituvan puoleisessa osassa  on myös pieni kappeli. Majakkarakennuksessa on 12 kerrosta.
Pieni laiva kuljettaa päivittäin  saarelle ihmisiä  Raumalta
 Kaupunki palkkaa kesäisin saarelle oppaita kertomaan saaresta ja sen historiasta.
Tänä kesänä on palkattu kaksi opasta. Vuorottelevat puoli viikkoa kerrallaan saarella. 
Kaskisten katukuvaa. Puisia omakotitaloja suurin osa rakennuksista.Ennen kaupunki oli vilkas satamakaupunki. Nyt moni taloista toimii vain kesäasuntona. Kaupungissa on enää yksi ruokakauppa. Satamassa oli vain yksi laiva . Lautta kulkee vielä vilkkaasti  kaupungin ja Eskö saaren välillä
Kaskisten sataman saunarakennus ja konttori. Alkukesästä saa palvelua vain klo 15-18. Me ehdittiin viimetingassa saamaan sähkön ja saunan avaimen.
Sea Iris tukevasti laiturissa. Kolme muuta venettä oli paikalla