torstai 7. elokuuta 2014

RAUMAN KYLMÄPIHLAJA 29-30/7 ti-ke

Kustavin Lootholmasta lähdettiin tankkauksen ja satamamaksun maksamisen jälkeen klo 8.10.
Aurinkoinen oli aamu ja mittarissa lukema 26 astetta. Lahdenpoukama oli ihan tyyni.
Kapeaa väylää tikutusten välissä ajettiin. Viimeisten väylämerkkien kohdalla tuntui pieni raapaisu köliin.
Väylän syvyys oli 2 metriä kartan mukaan. Sama kaksi metriähän on  Sea Iriksenkin syvyys.

Suunta otettiin kohti Kylmäpihlajaa. Minulla on tapana reissuilla merkata kartoille silloin tällöin veneen sijainti kartalla. Mielenkiintoista on seurata  aikaisempia kulkuja. Esimerkiksi vuonna 2009 mentiin tästä alas etelään vain parin  mailin päästä. Muita merkintöjä on vuosilta 2008 ja 2012 samoilta alueilta. Vuonna 2011 ja 2008 ajetiin etelään Ruotsin rannikkoa myöten ja palattiin pohjoiseen Suomen rannikkoa.

Alkumatkasta vastaan tuli kolmimastoinen puuvene jossa oli suorakaiteen muotoiset purjeet. Joku perinnejuttu varmaan oli. Mekin saimme purjehtia iltapäivällä pätkän ihan hyvää kyytiä. Tuulta oli 10-11 m/s lanteelta. Sittenpä taas tyyntyi.

Purjeet kuvassa eivät näytä suorakaiteen muotoiselta. Johtuu kuvakulmasta.

Lähellä Kylmäpihlajaa nähtiin moottorivene, jossa oli paljon ihmisiä. Ajelivat hiljokseen. Sitten levittivät tuhkaa keulasta tyyneen ja aurinkoiseen mereen. 

Kylmäpihlajan satamassa oltiin klo 15.50. Matkaa oli tehty 42,5 merimailia.

Satamakonttori, infopiste sekä museo.  Taustalla entinen luotsirakennus jossa nykyisin hotelli.

Satamassa oli muutama pieni moottorivene.  Ilmeisesti Rauman kaupungista lähteneet uintireissulle.
Yhteysalusta  ei nähty siellä ollessamme nyt ollenkaan. Illan mittaan tuli paikalle vielä pari purjevenettä.

Saari oli ennallan, mutta rantakahvilan eteen oli rakennettu avoterassi. Meidät kutsuttiin Zanaan Olavin päivän kahveille. Sitten tietenkin piti hypätä helteessä uimaan.


Entinen luotsirakennus toimii edelleen hotellina. Satamamaksu maksetaan rannan kahvilaan--20 euroa/yö. Sisältää oleelliset. l. sähkön ja pesutilat luotsirakennuksessa. Saunasta peritään veneilijöiltä 5 euroa/ henkilö.
Saarihan on karu kalliosaari suurine tyrnipensaineen. Rannassa on parikin grillipaikkaa. Uutena ilmiönä oli rannassa aamulla tepastelevat valkoposkihanhet.  Näkyivät näykkivän tyrnipensaita. Rantarakennuksessa on museo ja kuvia saaresta ja alueen historiasta. Opiskelijoita palkataan kesätyöhön saarelle.
Luotsirakennuksen edessä on terassialue ja  sen vieressä kylttejä muistuttamassa "tiiravaarasta " kallioilla.


Seuraavana aamu  oli vähän viileämpi. . .  vain 23 astetta ja pieni tuulenvire kävi satama-altaassa. Käväisin aamulenkillä ja sitten ihailin valkoposkihanhien tepastelua rannassa.  Kuviakin otin.
Klo 7 jatkettiin matkaa kohti Kaskista.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti