maanantai 27. kesäkuuta 2011

SIMRISHAMN



 26-28.06.11

Kalmarissa oltiin tankkauslaiturissa jo vähää ennen kymmentä. Myynti oli alkanut. Puhelias kauppias vaimonsa kanssa avusti laituriin. Tankkauksen jälkeen moottoripa ei heti ottanutkaan käynnistyäkseen. Viimein onnisti.!!
Helpotuksesta huokastiin. Päätettiin ettei konetta enää hevin sammuteta ennen Simrishamnia.

Suunta otettiin kohti niemen kärkeä. Tuulta oli jo 9-10 m/s. Pidettiin purjeita vaihtelevasti apuna.
Tuuli oli edelleen kohti ja vesi räiskyi. Luovimaan ei haluta. Otettiin reittipiste Torhamnin Sandhamiin. Paljon oli veneitä tulossa pohjoiseen. Enimmäkseen saksalaisia. Yhden veneen keula-
purjeessa oli iso pandakarhun kuva. Matkaa oli n. 40 nM ja kesti kuutisen tuntia

Sandhamnissa oltiin klo 16.30. Moottori tyhjäkäynnillä tehtiin ruoka ja syötiin. Kyllä maistui.! Kävin lenkillä satamassa. Se on lähinnä kalasatama ja aika kalsan näköinen. Jotain uutta oli aloitettu rakentaa, mutta törkyä oli jokapaikassa. Kerran oli naisen käsi päässyt heilahtamaan, kun rantaan oli laitettu soutuveneeseen paikalleen airot ja kukkaistutuksia. Ihan nätti oli.! Matkaa jatkettiin reilun tunnin kuluttua.

Puoli kahdeksan aikaan ohitettiin Utklippan. Näkyi olevan majakka remonrissa. Mastoja näkyi satamassa ainakin 12. Muutama laiva näkyi horisontissa ympäriinsä, muttei ykskään lähellä. Vesi räiskyi melkosesti
veneen keulassa. Tuulta oli puuskissa jopa 14 m/s. Sitten tapahtui jotain.....keulasta roiskahti vedet sisälle. Keulaluukku oli jäänyt raolleen.....että sänky märkänä. Tästälähtien satamasta lähdetään rauhallisesti ja paikat tarkkaan nuuskien !!! Mitäs muuta siinä voit kuin toivoa, että perillä on hyvä kuivatusilma. ( ..niin kävikin onneks )

Aurinko laski klo 22 tienoilla. Kippari kävi salongin sohvalla joogaamassa ensimmäiseksi ja minä sitten vuorollani. Pimeällä on erikoista istua vahdissa. Horisonttia oli taas 360 astetta. Länsitaivaalla näkyi  mantareen puolella horisontissa joku radiomaston valo korkealla ja vähän matkan päässä joku majakkavalo.
Taivaalla on mitä erikoisempia pilvimuodostelmia. Itätaivas oli pilvinen ja kolkon pimeä. Etelässä näkyi korkealla yksi kirkas tähti. Olisko ollut se kuuluisa etelän risti ?
Aamu alkoi valjeta klo 3 aikaan. Silloin näkyi takana pohjoisessa kirkas kuunsirppi.Tuuki oli jo tyyntynyt melkoisesti.Rantaa alkoi olla näkyvissä.  Satamaan oli hyvät linjamerkit. Lähemmäksi tultaessa nenään tuli rannasta leipomon pullantuoksu. Leipureiden työpäivä oli jo alkanut. Matkaa oli tehty n. 60 nM ja aikaa meni yhdeksisen tuntia.

SIMRISHAMNISSA 26/6 sunnuntai

Satama on kovasti suuri. Perillä on paikat kylkikiinnitykseen ja aisoihin. Me ajoimme aisapaikkaan numero 362 C-laituriin. Nukuttin klo 9 asti. Sitten nostettiin petivaatteet kuivumaan kannelle keulapiikistä. Ihana aurinkoinen sää !!! Sitten jatkettin unia klo 12 asti. Siivoilua ja pilssien tyhjennystä riitti pari tuntia.
Meksikon pataa laitettiin ruoaksi ja punkkua oli tarjolla ruokajuomaksi.

Illansuussa pesin sataman pyykkituvassa koneellisen sänkyvaatteita. Kippari hoiteli Volvo liikkeessä korjausasioita. Pyykin välissä kuljeskelin rannassa ravintola-alueella. Siellä oli pieni torin näköinen aukeama jossa penkkejä ja tuoleja .Joku uskonnollinen ryhmittymä piti tilaisuutta. .puhetta ja laulua. Lauloivat mm. ..barnatro..barnatro... sitä minun äitinikin lauloi ennenvanhaan. Äiti kuoli lähes 96-vuotiaana marraskuussa 2009. Istahdin penkin päähän jätskille.

Illalla kävimme vielä pyöräilemässä . Multa puhkes kumi takaa, että se siitä pyöräilystä...Kippari lupas aamulla korjata.

27/6

Aamusta oli herätys kello 7, mutta kippari nousi jo ennen aikojaan.Oli kiire Volvo Penta verstaalle. Löytyihän sieltä korjaaja. Tuli veneelle ja poisti koko starttimoottorin. Kippari sitä ihmetteli. Rikkihän oli vain solenoidin istukka ja virtajohdot irti. Paljon minä tästä ymmärrän...mutta näin kippari kertoi. Takuu mikä takuu.!!!
Moottorihan oli käynyt vasta kuukauden päivät.

Päivä oli tosi lämmin ja pilvetön.  Kippari haki rannan kaupasta pyörään uuden sisuskumin ja yhden vielä varalle. Sitten taas pyöräilemään.! Rannan tuntumaan on kehittynyt koko vanha kaupunki. Talot tosi nättejä
monenvärisiä, räystäättömiä kivitaloja. Kadut on mukulakiveä. Ruusuja ja tukkiruusuja ja muita kukkia on talojen seinustoilla. Vähän kauempana rannasta on sitten jo tutumpaa ja modernimpaa arkkitehtuuria.. Ihmiset ovat vastaan tullessaan hymyileviä. Satamassa yleensä moikataan kaikille.

Veneessä huomaa koko ajan pieniä parannettavia seikkoja. Ostettiin taas pari koukkua seiniin jms.
Pikku remonttien jälkeen syötiin hyvin ...ja päikkärit oli poikaa.

Eilen illalla tuli satamaan yksi suomalainen purjevene, mutta se oli jo aamupäivästä lähtenyt pois. Tänään illansuussa tuli toinen, meistä edelliseen laituriin. Ei ole moikattu vielä. Lähtivät ilmeisesti tutustumaan paikkaan.

Täällä on langaton ilmainen netti. Istun parhaillaan ulkosalla kaukalossa kirjoittelemassa. Viereen tuli illansuussa ranskalainen vene miesporukkaa. Olipa äänekästä rantautumistä !! Kippari tuossa syötteli pullanmuruja albinosorsalle ja miehelleen.Topakka albino. Ajeli heti pois lähelle tulevan hanhen.
Saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia veneitä on ympärillä.

Lähetäänpä tästä kartsalle pyörimällä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti