torstai 16. kesäkuuta 2011

Tähän mennessä







Iris kirjoittaa

Öregrundissa pääsimme nettiin eka kertaa ja tässä vähän kerrontaa matkasta.


Matkahan alkoi Oulusta 10. päivä kesäkuuta. Anun ja kummisetänsä synttäripäivänä.
Kempeleessä herättiin tietty melko aikaisin ja kerättiin viimeiset tavarat ja tyhjennettiin jääkaappi.
Veneellä olikin vielä melko homma saada loput tavarat ja ruoat paikalleen. Voittehan kuvitella, että
alkoi jo täyttä olla.

SEELARIIN alkoi vähitellen kerääntyä ystäviä ja tuttavia. Leinoset olivat myös valmiina omalla veneellään matkaan ja saattelemaan.

Muhokselta tuli Aatun mukana vaimon lähettämä kaunis pieni ikoni matkalle mukaan. Kunniapaikalla on. Anna-Liisalla ja Hempalla oli mukana Pommakit ja korkeat lasit. Kuvia joskus tulee.
Köydet irrotettiin klo 10.15.Päivähän oli ihanan heltein.

SUUNTA otettiin etäämmälle päästyämme kohti Vaasan ulkosaaristoon Valassaareen.. Keli oli mukava ja lämmin. Tuultakin ajoittain ihan sopivasti. Aurinkovoiteita piti laittaa heti alkumatkasta. Vuorotellen huilailtiin yön aikana.
Yhteyttä pidettiin vhf:llä Tainan ja Ollin kanssa. Peräkanaa seilailtiin. Matka kesti 28 tuntia.

VALASSAARESSA
oltiin siis seuraavana päivänä klo 14.20. Hellettä jatkui sielläkin. Satama oli entinen merivartioasema. Pari moottorivenettä oli laitureissa ja nuorta väkeä uintireissulla. Kävelimme retkipolkua muutaman kilometrin, mutta palata piti rantaan kun sääsket alkoivat kiinnostua meistä.
Sapuskat keitettiin veneessä ja kyllähän maistui. Uimassa kävi meistä rohkeimmat. Tais olla Olli ja meikä.
Iltaa istuttiin ulkosalla jonkin aikaa rupattelemassa. Uni kyllä maistui .
 
12/ 6 SUNNUNTAI.. aamu oli kaunis VALASSAARESSA

SEURAAVA ETAPPI SUUNNITELTIIN RUOTSIN SUNDSVALIIN

Yhtäkkiä nousi kuitenkin kova tuuli klo 9 maissa. Veneiden köysiä piti entrailla lähtöä varten. Tuuli oli kohti rantaa. Köydet saatiin hyvin irrotettua ja
poijuhaat myös. Aallokko oli tosi kovaa. Nukkumisesta ei ollut puhettakaan. Torkkuilla yriteltiin. Tuuli oli myötälaitaista ja aallokka melkoista. Pari kertaa saatiin takaa vettä istumakaukaloon. Pahimmissa puuskissa tuuli kävi jopa 25 m/s. Retkieväät syötiin ja sisällä pysyi.
Sundsvalliin saavuttiin aamulla klo 06.30. Loppumatkasta tuli vettä kaatamalla. Pelkäsin jo että joudumme vesiliirtoon. Onneks sade loppui juuri satamaan päästyämme. Ja uni maistui. Nukuttiin iltapäivään. Taas sateli ihan kiitettävästi. Käväistiin Hjertsmanin venekaupassa ja Willyn ruokakaupassa. Satamamaksu oli 150 kr.
Siihen sisältyi vesi,sähkö ja kylmä suihkuvesi.. huh...Pyykin olis saanut pestä samaan hintaan. Ei ollut vielä pyykättävää kertyny. Nettiä ei ollut.
Täällä nukuttiin vielä seuraava yö.

14.kesäkuuta Tankin kautta taipaleelle kohti AGÖN saarta.Perillä oltiin klo 19

Keli oli ihan mukava purjehduskeli. Ei liikaa tuulta. Tuttu saari meille. Perillä heti sauna pantiin lämpiämään
Ollin ja Ramin toimesta.Olipa ihana lämmitellä !!! Ruotsalaiset veneilijät eivät saunasta piitanneet. Veneitä oli 6-7 laiturissa ja 1 poijussa lahdella. Illalla alkoi taas sataa ripsautella. Ja uni maistu...

15.kesäkuuta klo 7.00 startattiin kohti ÖREGRUNDIA. Perillä oltiin klo 19.

Yli puolimatkaa oli hyvää purjehdusmatkaa, mutta loppu meni koneiluksi tuulen tyynnyttyä.
Perillä oli viileää. Takkia tarvittiin. Illalla käytiin pizzalla rantaruokalassa. Oli tosi hyvää !!!
Kaunis pieni kaupunki ja tosi nättejä taloja sataman ympärillä. Ruokaostoksilla käytiin  seuraavana päivänä.
Systemistä haettiin punkkua ja jägermaisteria vilun  torjuntaan. Taina ja Iris kävivät lenkillä. Miehet kuulemma hengessä mukana.


16./6 matka jatkuu kohti GRISLEHAMNia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti