perjantai 24. kesäkuuta 2011

Starttirikko (raimo)


Noin 20 mailia ennen Kalmaria kovassa vastatuulessa päätin käynnistää koneen. Starttinappulaan se ei reakoinut mitenkään. "sukellus välittömästi konehuoneeseen". Käynnistysyritys hätästartista. Vain napsaus solenoidista. Uusi yritys, Sama tulos. Lähempi starttimoottorin tutkiskelu paljasti kuvista näkyvän vian.  Istukan runko johon virtajohdot tulevat startille oli murtunut irti kuoresta ja startti ei saanut virtaa.  Kun painoin minkä jaksoin vasemmalla kädellä virtajohtoja startille ja painoin hätästarttia kone käynnistyi. Hyvä hätästartti totesin.
Kaivoin volvon takuupaperit esille ja sieltä Kalmarin diilerin. Soitin veneestä hänelle ja kerroin tapahtuneesta. Hänellä ei ollut moista osaa varastossa ja kertoi että on lähdössä juhannuksen viettoon ja tulee vasta maanantaina Sitten osa tilaukseen ja parin päivän päästä siitä olisi osa  Kalmarissa. Ei HELVETISSÄ, ajattelin... Mutta...  diileri halusi päästä meistä vähimmällä ja esitti että koska olemme menossa etelään niin voisimme seilata Simrishamniin noin reilut 100 mailia ja olisimme siellä paikallisen volvodiilerin oven takana maanantai aamuna. Siellä tarvitsemamme osa olisi hyllyssä.  Hieno veto häneltä. Tartuimme siihen.
Olemme nyt Kalmarissa. Huomenna juhannuspäivänä tankkauksen jälkeen jatkamme etelään kohti Simrishamnia. Välille tullenee yksi yöpyminen Torhamnissa joka on kaakkoisin paikka Ruotsissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti