Boulognesta lähdettiin edelleen Ranskassa Calaisiin 16/5 keskiviikkona klo 7.45. Matkaa oli reilut 40 merimailia vain. Matka kesti siis vain vajaat neljä tuntia. Purjein mentiin melkein koko matka. Alku oli vastatuulta. Sitten oli hyvää myötävirtaa ja purjetuulta loppumatka. Kartalta nähtiin , että tuli ylitettyä Englannin kanaalin alittava tunneli. Loppupäässä näkyi sekä Calais että vähän Englannin rannikkoa.
Calaisissa emme käyneetkään tulomatkalla. Sataman suulla siellä on kova liikenne: lauttaliikenne ,laivaliikenne ja pienveneet siihen sekaan. Reedsin allakasta tutustuttiin etukäteen olosuhteisiin ja se kyllä kannatti. Tiettiin mihin suunnata ja liikennevalojen paikat ennakoitiin. Satamassahan on kanavia laivoille ja kynnys ja avattava silta huvivenesatamaan. Edustalla on poijut odottelijoille. Pääsimme sisään sopivasti vain muutaman minuutin odottelun jälkeen. Vähän hirvitti kynnys, mutta seinässä olevan mitan mukaan vettä siinä oli jo 3,75 metriä. Ei raapassu ! R-allakasta tiedettiin jo mihin laituriin vierasveneiden tuli suunnata. Laituriin tuli vastaanottaja paikalle ilman kutsua. Satamamaksu oli 57,02 e/2 yötä. Huvittaa täällä etelässä tämä pikkupennien pyöritys. Perillä oltiin siis 11.30. Kaupunkia lähdettiin katselemaan jo iltapäivästä.
Kipparihan on käynyt täällä 15-vuotiaana pojankloppina. Oli päättänyt lähteä merille ja lähtemään pääsi isän allekirjoittamalla luvalla. Keväästä syksyyn se merimiesura kesti. Muisteli, että laiva meni kanavasulkua ihan kaupunkiin asti. Illalla oli merimiesten kanssa käynyt parissa kapakassa. Jotain makeaa viiniä pikarissa olivat miehet tilanneet pojalle . Sitten olivat pelotelleet jollain isolla, karvaisella naistarjoilijalla. Satamaa kierreltiin ja kippari tunnisti jotain paikkoja ..nostalgiaa 51 vuoden takaa. Lähellä satamaa oli yks pubi .. seinässä luki , että vuodesta 1664 lähtien. Nyt näytti kyllä, että luukut oli ovessa ja ikkunoissa.
Kuvissa jo tuli tärkeimmät paikat kuvattua ja selitettyä. Mieleen jäi siisti ja kaunis kaupunki leikattuine puineen ja pensaskuvioineen. Selvästi hyvinvoiva on kaupunki.
Kippari lähetteli sitten tutuille viestejä, että Iris pakottaa lähtemään käymään lautalla Doverissa. Seuraavana aamuna sitten mentiin lauttarantaan klo 9.50 lähtevälle ferrylle. Paikalla piti olla 40 min aikaisemmin.
Eipä kippari enää valittanyt kun päästiin perille. Lauttamatka kesti 90 min ja maksoi vain 34,50 euroa kahdelta meno-paluu. Lautat kulkevat edestakaisin noin tunnin välein. Päivä oli pilvinen ja viileä, mutta onneks satoi vasta lautalla paluumatkalla ja silloinkin vain vähän.
Doverin linnassa oli katseltavaa ihan koko päiväksi. Kuviahan on jo ladattu sieltä. Kävelimme sinne ylämäkeen ja osittain rappuja kilometrin verran. Oli se valtava alue rakennuksineen ja pihoineen. Kirkkokin siellä oli kaunis ja kunnossa pidetty. Sinne tuli meidän kanssa samaan aikaan koululaisryhmä sellaisia murrosikäisiä iso porukka. Koko ryhmä oli samaa rotua, jotain kiinalaiseen ulkonäköön viittaavaa, mutta ei ihan.
Opettajat olivat meikänäköisiä kaikki neljä. Ulos tultuamme kirkosta toinen miesopettajista kysyi minulta mistä olemme. Kerroin mistä ja miten olemme liikkeellä. Ope pyysi minua odottamaan vierellään hetken. Kutsui oppilaansa kokoon ja kertoi, että..tämä lady on Suomesta ja miehensä kanssa ollut noin vuoden matkalla purjeveneelläja käynyt mm. Kanarian saarilla. Lisäsin siinä vielä, että kävimme kaikilla Kanarian seitsemällä saarella ja Porto Santossa ja Madeiralla. Lisäsin vielä,että ehdimme käydä myös El Hierrolla ja Restingassa kaksi viikkoa ennen kuin tulivuori alkoi purkautua Restingan edustalla. Ope ihmetteli, että hän ei ole ollenkaan tietoinen mistään tulivuoren purkautumisesta. Tulihan siinä uutta opittavaa koko porukalle. Jospahan sitten tutustuivat tunnilla, että missä se on tämä Suomi jne.
Matkamuistomyymälä ja kahvilaa oli pitkin linna-aluetta. Nälkä ja jano siinä välillä tulikin ylös ja alas päivän kiivetessä. Hintataso on kyllä korkea Las Palmasiin verrattuna...todettiin taas kerran.
Reissu kyllä kannatti sanoi kipparikin.
Seuraavana aamuna tuli äkkilähtö eteenpäin. Kuultiin ,että sataman silta aukaistaan klo 9.50. Suuntana on Hollannin Den Helder, jossa kävimme jo tulomatkalla. Matka sinne kestää vajaan vuorokauden. Siinä kuluu päivä ja yö.
Muista matkalla olevista sen verran, että Pinta on nyt Hollannin kanaaleilla, Gotlantilaiset Marianne ja Håkan pohjoiseen tulossa Madeiran Funchalissa ( aikovat tulla Azoreitten kautta ). Englantil. Kaye ja Nigel joutuivat jättämään veneensä La Corunaan ja palaamaan Englantiin lentokoneella Kayen äidin sairastumisen vuoksi. Eve ja Andrus varustelevat Turussa Suwenaansa kesäreissuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti